Riina lumme. Riina Lumme elected SYL President 2017 2019-11-21

Rentoja hymyjä ja upeita pukuja

riina lumme

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry. Onko siis todella niin, että tilastollinen hyväosaisuus poistaa oikeuden voida henkisesti pahoin tai ylikuormittua? Jos ympäröivä yhteiskunta ohjaa kaikin mahdollisin tavoin tietynlaiseen käytökseen, vaatii erityistä vahvuutta ja voimaa irtautua tästä ajatuksesta itse. Hän opiskelee valtiotiedettä Turun yliopistossa. Siksi ei ole myöskään tarpeen verrata nykyopiskelijuutta siihen, mitä se on vuosikymmeniä sitten ollut. Se, että sinun voimavarasi ja tukiverkostosi olivat kunnossa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne ovat kaikilla muilla riittävät.

Next

Riina

riina lumme

Mitä ihmettä tapahtui sille, että seuraavalle sukupolvelle halutaan jättää asiat paremmin, kuin ne omana aikana olivat? Myös asumisen standardit ovat muuttuneet, eikä sekään ole yksittäisen ihmisen syy tai kerro pilalle hemmotelluista sukupolvista. Turussa hän vaikuttaa kaupunginvaltuutettuna, Turun kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsenenä. Siispä, jos et ole kävellyt päivääkään toisen saappaissa, älä oleta mitään myöskään siitä, millaiset ulkoiset paineet häneen vaikuttavat ja miten. Meidän opiskeluaikana on jo useita kertoja leikattu sekä koulutuksesta että opintoetuuksista, ja kaiken paineen alla moni meistä uupuu ennen työelämää. Erityisen lähellä sydäntäni ovat korkeakoulupolitiikan ja nuorten hyvinvoinnin kysymykset, joihin pääsin vaikuttamaan muunmuassa Turun yliopiston ylioppilaskunnassa ja Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana.

Next

Riina Lumme

riina lumme

Tai koska sinua kiusattiin koulussa, pitää koulukiusaamisen kitkemisen sijaan pyrkiä lisäämään sitä? We must develop Finnish education policy with a holistic view. Vuonna 1998 perustettu järjestö toimii Suomen nuorisovaltuustojen ja muiden vastaavien nuorten vaikuttajaryhmien koulutus- tiedotus-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestönä. Korkeasti koulutettu nimittäin työllistyy tilastollisesti korkeampipalkkaisiin töihin kuin vähemmän koulutettu, mutta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tuntuisi fiksulta varmistaa, että he todella päätyvät töihin eivätkä työkyvyttömyyseläkkeelle. Kaavoituksesta ja liikennesuunnit telusta vastaava kaupunkiympäris tölautakunta hyväksyi juuri Turun pysäköinnin uudistuksen linjaukset, joissa todetaan mm. Jos ympäröivä yhteiskunta ohjaa kaikin mahdollisin tavoin tietynlaiseen käytökseen, vaatii erityistä vahvuutta ja voimaa irtautua tästä ajatuksesta itse. Se, että sinun voimavarasi ja tukiverkostosi olivat kunnossa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne ovat kaikilla muilla riittävät. Osallisuusasiantuntija tukee liiton valtakunnallista edunvalvontaa, vastaa tuesta paikallisille nuorisovaltuustoille, tukee liiton 70 piiritoimijaa työssään, kehittää liiton tutkimustoimintaa ja koordinoi Perusta, vakiinnuta, vahvista -koulutuksia.

Next

Lumme vihreiden Turun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi

riina lumme

Ehk√§ joskus olisi hyv√§ kuitenkin oppia, ett√§ silmien sulkeminen ja muiden vertaaminen aina omaan itseens√§ ei tarkoita sit√§, ett√§ kaikilla menisi yht√§kki√§ maagisesti yht√§ hyvin. Samanlainen ratkaisu ei my√∂sk√§√§n ole kaikille v√§ltt√§m√§tt√§ mahdollinen, sill√§ alojen ja el√§m√§ntilanteiden v√§lill√§ on paljon eroja. Minua on aina kiinnostanut yhteisen arjen parantaminen, aina Liedosta peruskoulun oppilaskunnasta yliopistopolitiikan huipulle ja kunnalliseen p√§√§t√∂ksentekoon asti. T√§ysin empiiriseen omaan havaintoon perustuen olen kokenut, ett√§ vaikutteet ovat suuremmat, jos oma itseluottamus ei ole kohdillaan ‚ÄĒ ja olivat erityisesti nuoremmalla i√§ll√§. Ihminen ei nimitt√§in toimi matemaattisen rationaalisesti tai el√§ tyhji√∂ss√§, vaan p√§√§t√∂ksiin ja kokemuksiin liittyy aina vaikutteita ulkopuolelta. Min√§ en aio neuvoa sinua, miten tehd√§ ty√∂si, josta en tied√§ mit√§√§n. Kaikilla aloilla ei esimerkiksi ole tarjolla sellaisia opintoja, joilla voisi kes√§ll√§ edist√§√§ opintojaan.

Next

Rentoja hymyjä ja upeita pukuja

riina lumme

Ajat ovat nimitt√§in muuttuneet niin koulutuksen vaatimusten, ty√∂el√§m√§n rakenteiden kuin opintoetuuksienkin suhteen ‚ÄĒ kysy vain kuinka monta kertaa. Previously, Jyri has followed his drive to promote student interests and has served in almost all working groups of the university and the Faculty of Medicine. Turun vihre√§ kunnallisj√§rjest√∂ toimii katto-organisaationa, jonka j√§senyhdistyksi√§ ovat Turun vihre√§t ry, Turun seudun vihre√§t naiset, Turun vihre√§t nuoret ja opiskelijat, Varsinais-Suomen tieteen ja teknologian vihre√§t sek√§ √Öbonejdens svenska gr√∂na. Kulttuurin lis√§ksi muuttuvat my√∂s hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet, usein ty√∂el√§m√§n ja muun yhteiskunnan vaatimusten mukaan. Viime vuodet olen ty√∂skennellyt nuorten osallisuuden asiantuntijana ja auttanut puolueeni koulutuslinjojen valmistelussa ty√∂ryhm√§n puheenjohtajana.

Next

Rentoja hymyjä ja upeita pukuja

riina lumme

Turun vihreä kunnallisjärjestö on valinnut 4. I want to influence my environment and advance it. Siispä, arvoisa ekonomi Espoosta ja kaltaisesi: Minä en aio neuvoa sinua, miten tehdä työsi, josta en tiedä mitään, etkä varmaankaan ottaisi siihen neuvoja myöskään ihmiseltä, jonka käsitys taloudesta perustuu oravannahkojen vaihtamiseen. Se ei ole poliittinen mielipide, se on empatiakyvyttömyyttä ja itsekkyyttä. Palauttavan loman ja paineiden vähentämisen sijaan he ehdottavat ratkaisuksi enemmän töitä ja korkeampia tulorajoja. No, kuten mielenterveysaiheille on valitettavan tyypillistä, on tässäkin keskustelussa valtaosan tilasta saanut se kansanosa, joka katsoo tarpeekseen ja oikeudekseen leimata nykyiset opiskelijat laiskoiksi pelkästään sillä perusteella, että ennenkin on pärjätty. Tällä viikolla keskustelun rakentavampaa puolta ovat paikanneet mm.

Next

03/21: Kaipaava (trad.) [Spring Concert 2014]

riina lumme

Kivoja uutisia: Olen tullut valituksi Turun yliopiston hallitukseen opiskelijajäsen eksi kaudelle 2020-2021! Turun vihreä kunnallisjärjestö toimii katto-organisaationa, jonka jäsenyhdistyksiä ovat Turun vihreät ry, Turun seudun vihreät naiset, Turun vihreät nuoret ja opiskelijat, Varsinais-Suomen tieteen ja teknologian vihreät sekä Åbonejdens svenska gröna. Aiemmin hän on toiminut myös muun muassa Turun kaupungin keskustavisiotyöryhmän jäsenenä sekä Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. . More info: Rauli Elenius Secretary General tyy-paasihteeri utu. Jenni Lepänrinne Riina Lumme valittiin keskiviikkona Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi. Contact details: Secretary General Eero Manninen, tel. On hienoa saada osaava visionääri osaksi kasvavaa ja kehittyvää liittoamme.

Next

Riina Lumme Nuva ry:n osallisuusasiantuntijaksi ‚ÄĒ Nuva ry.

riina lumme

Opintoraha on seurannut hintojen kehittymistä heikommin kuin mikään muu tukimuoto, ja sekä asuminen että muu eläminen on kallistunut paljon ihan jo sen jälkeen kun itse aloitin opintoni 8 vuotta sitten. Kysyin tänään valtuuston kyselytunnilla kestävien liikennemuotoje n kulkutapaosuude n seurannasta. Lisätietoja: Kimi Uosukainen, puheenjohtaja, +358 44 777 0561, kimi. Kunnallisjärjestön johtamisen lisäksi Lumme vaikuttaa vihreissä myös Turun vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtajana ja vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajana. Find updates on social media facebook.

Next

Rentoja hymyjä ja upeita pukuja

riina lumme

Osalle taas hankaluuksia voi tuottaa opiskelun, perheen ja viel√§ sen p√§√§lle ty√∂n yhteensovittaminen. Ensimm√§isiss√§ eduskuntavaaleissani kev√§√§ll√§ 2019 sain 2218 √§√§nt√§, ja kes√§ll√§ tulin valituksi puolueeni valtuuskunnan ja valtuustoryhm√§ni puheenjohtajistoihin. The General Assembly encouraged all decision makers to implement brave and sustainable future policy, and to invest in young and future generations, since that is investing in the future. The meeting will be held on 18‚ÄĒ19 Nov in Korpilampi, Espoo. My√∂sk√§√§n se, ett√§ aiemmin p√§rj√§ttiin v√§hemm√§ll√§, ei tarkoita sit√§, ett√§ se olisi nyky√§√§n mahdollista. Kyse ei siis ole pelk√§st√§√§n talouspoliittisista mielipiteist√§, vaan kommentoijien t√§ydellisest√§ kyvytt√∂myydest√§ samaistua eri sukupolven tai ihmisryhm√§n kokemuksiin. Unohtavatko oikeistoon suuntautunutta talouspolitiikkaa kannattavat missionsa puolustaa Hyvi√§ Veronmaksajia siin√§ vaiheessa, kun he tarvitsevat palautuakseen muutakin kuin lis√§√§ t√∂it√§? Se, ett√§ pystyt itse n√§kem√§√§n ongelman ulkopuolelta ja ehdottamaan irrottautumista paineista menesty√§ ty√∂el√§m√§ss√§ tai suoriutua hyvin opinnoista, tarkoittaa ett√§ sinulla menee viel√§ verrattain kivasti.

Next

03/21: Kaipaava (trad.) [Spring Concert 2014]

riina lumme

Riina Lumme aloittaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton osallisuusasiantuntijana 15. Tavoitteenamme on ei v√§hemp√§√§ eik√§ enemp√§√§ kuin vihre√§ pormestari Turkuun, Lumme linjaa tiedotteessa. Mit√§ ihmett√§ tapahtui sille, ett√§ seuraavalle sukupolvelle halutaan j√§tt√§√§ asiat paremmin, kuin ne omana aikana olivat? Hallitukset j√§senet varaj√§senet ovat Alina Heywood Alli Pylkk√∂ , Iiris Aholainen Miku Kuuskorpi , Jakke M√§kel√§ Markus Norrgran , Jukka V√§is√§nen Kari Jakobsson , Riina Mustonen Marko Reini , Pirjo Solin Mari Kousa-Kuusisto ja Riitta Koskimies Pirkko Vauhkonen. Yhteiskunnan huipulta on helppo ivata ja naureskella muille, kun ei n√§e muuta kuin hyv√§osaisuutta. Keskustelun puoluepolitisointi tuntuu kuitenkin hiukan ontuvalta, kun p√§√§asiallinen vasta-argumentti perustuu siihen, ett√§ opiskelijat ovat yhteiskunnan hyv√§osaisia ‚ÄĒ joko tulevaisuudessa tai ainakin verrattuna muiden maiden opiskelijoille suunnattuihin tukiin.

Next