Seppälän ratsastuskoulu. Ratsastuskoulu Ponilaakso 2019-11-24

Mäntän Ratsastajat ry

seppälän ratsastuskoulu

Eepos on työskennellyt Seppälän tallilla opetushevosena jo useamman vuoden ja se on ponimaisuudestaan huolimatta luotettava tuntihevonen. Vaikka viime tapaamisesta oli kulunut vuosia, tuntui, että jokainen heistä tunsi toisensa edelleen. Alkeiskurssilla opetellaan jalustimien säätämistä, perusistuntaa, ohjaamista, pysäyttämistä, keventämistä ja sen vaihtamista. Eepoksella esteet taittuvat 80 cm asti ja koulupuolella se on noin heB tasoinen. Meillä on vahva halu toimia niin kokeneiden ratsastajien kuin aloittelijoiden kanssa.

Next

Yksityistalli

seppälän ratsastuskoulu

Ota yhteyttä Mari Lampiseen 040-7045190 ratsastuskoulun tuntitoimintaan ja hevosiin liittyvissä asioissa. Yhtiön Mäntän Ratsastuskoulu liikevaihto oli 55 tuhatta ja tilikauden tulos 16 tuhatta. Beira Beira on ulkomailta tullut puoliverinen ratsutamma, syntynyt vuonna 2011. Sunnuntaina porukka jaettiin kahtia lyhyemmälle lenkille. Juuri kun vaellusporukka teki lähtöä laavulta, tämä vanha herra käveli tietä pitkin laavulle päin.

Next

Mäntän Ratsastajat ry, Keurusseläntie 23, Mänttä (2020)

seppälän ratsastuskoulu

Tämän tehdessäsi seura säästää 1e per jäsenlasku ja samalla voimme tukea luontoa vähentämällä paperin käyttöä! Tuntihinnat säilyvät entisellä tasollaan, pidätämme kuitenkin oikeuden hintojen tarkasteluun tulevaisuudessa. Este ja kouluryhmiä kysynnän mukaan. Satulahuone on lämmitetty ja sijaitsee pienen tallituvan yhteydessä. Se on tasoltaan heB ja hyppää hyvin 90 cm tasolle asti. Tämän jälkeen tavarat kerätään pois ja mietitään jatkotoimenpiteet niille. Tuntitilanteen eläessä paikkoja varmasti vapautuu, seuraa netin ilmoittelua paikoista.

Next

Mäntän Ratsastajat ry, Keurusseläntie 23, Mänttä (2020)

seppälän ratsastuskoulu

Tarjoamme ratsastustunteja, yksityishevosille karsinapaikkoja täysihoidolla, valmennuksia, maastotunteja, vaelluksia, lastensynttäreitä sekä koulu- ja esteratsastuskilpailuita. Kannattaa muutenkin tsekkailla kotisivujen kalenteria, viikonloppuisin tarjolla yhtä sun toista valmennusta, tuntia, maastoa. Peruutukset vain puhelimitse soittamalla tai tekstiviestillä, edellisenä päivänä klo 16 mennessä. Ilmoita kaveri sähköpostilla tai puhelimitse! Mäntän Ratsastajien järjestämissä Halloween hipoissa oli toistakymmentä henkeä viettämässä iltaa. Muutenkin toimintaa tallilla on ollut mukavasti.

Next

Ratsastustunnit

seppälän ratsastuskoulu

Tähän kilpailuun keräät pisteitä osallistumalla omalla tallilla järjestettyihin kilpailuihin. Sarapihassa kävimme Sanin kanssa vierailemassa. Poni pääsi sisälle rauhoittumaan ja tunnit jatkumaan. Toinen reissu tehtiin vähän vauhdikkaammin nuorison kanssa, jolla ei tainnut tuntua eiliset ratsastukset missään! Jenni tekee työnohessa ratsastuksenohjaajan opintoja ja näin ollen pitää myös tunteja niinpä siis Jenni puikoissa tämän viikon! Pave saapui Seppälään hiljattain ja osallistuu tunneille pikkuhiljaa. Iirolla on siis vankka kokemus Seppälästä ja ratsastajien opettamisesta. Innokas tekemään töitä, utelias luonne. Noh, Sholva löytyi tallista kaurakoneelta.

Next

Seppälän Ratsastuskoulu Oy

seppälän ratsastuskoulu

Myös tallin puhelin poistuu käytöstä. Tenavakurssi 4-7-vuotiaille tarkoitettu vähintään 15 min mittainen ratsastus, jaksamisen mukaan 30 min. Toimintaa pyrimme kehittämään valmennusten, kurssien, tapahtumien, leirien jne osalta. Poni on reipas mutta osaa paljon kun ratsastaja tietää mitä vaatii. Muutenhan tässä ei mitään ongelmaa olisi ollut, mutta tällä herralla ei oikein ollut auton hallinta enää kunnossa, kaasun ja kytkimen käyttö hukassa, hevoset vähän kaasuttelevaa autoa ihmettelivät, niin kun mekin. Osa tästä porukasta halusi maastoilemaan ja joten taas päästiin tumpuloiden kanssa nauttimaan kauniista päivästä luonnon helmassa. Seppälässä on kautta aikojen kerrottu kummitusjuttuja ja näin syksyn tullen Seppälän kummitus on innostunut tekemään pikku temppuja, yksäri tallillissa radio menee päälle ja sammuu itsestään, Iituli karkasi yöllä varmasti lukitusta karsinasta järjestelemmään tallia uudeleen ja Hemuli joutui päivällisen pilan kohteeksi ja sai heinäkasan selkänsä päälle.

Next

Hinnasto

seppälän ratsastuskoulu

Vaellusmatkaa lauantaina tuli yhteensä noin 20 km, jonka aikana pysähdyttiin laavulle, jossa odotti muurikka letut ja kahvit syöjiänsä. Poni nauttii maastoilusta myös ja sitä on helppo käsitellä. Tiistai-aamuna Sholva päätti lähteä aitojen läpi katsomaan kavereita ja siirsi omatoimisesti itsensä tarhaamaan Ressun ja Kössin kanssa. Hetkenpäästä poni taas hävinnyt, eikä sitä näkynyt missään! Miten on mahdollista, että vanhempi sukupolvi on näitä asioita oppinut? Jännityksellä odotellaan mitä kummaa seuraavaksi tapahtuu! Ratsastustunnit ovat laadukkaalle ponille välillä hermostuttavia ja se osaa kertoa oman mielipiteensä kuumuessaan. Toivottavasti näitä hyviä muistoja saamme luoda vielä tulevillekkin pikkuratsastajille ja he samanlailla kokoontuisivat joukolla muistelemaan hetkiä joita ovat saaneet tallilla viettää. Osakkaista Krista Ahvenjärvi ja Tiia Tartia ovat kokeneita toimijoita hevosalalla.

Next

Seppälän Ratsastuskoulu Oy

seppälän ratsastuskoulu

Arvojamme toiminnassamme ovat turvallisuus, hevosten arvostus, mielyttyvä harrastusympäristö sekä toimiva yhteistyö asiakkaiden ja yrittäjien välillä. Pave on luonteeltaan rauhallinen ja hieman laiska. Ensi vuoden jäsenhinnat pysyvät ennallaan. Syyskuun loppu Muita kursseja Jalan anatomia-kurssi, kengittäjä Eerika turunen, lokakuu 2019 Valmennusta Tallillamme käy kuukausittain valmentamassa erilaisia hevosalan ammattilaisia. Ratsastuksen pyrimme järjestämään kysyttäessä, esimerkiksi jos ryhmässä ratsastaminen ei tunnu omalta jutulta tai haluat kokeilla ratsastusta silloin tällöin niin irtokerta voi olla sinulle soveltuva juttu.

Next